Olemisen sietämätön keveys on Milan Kunderan kirja vuodelta 1984. Olen aiemmin kirjoittanut samalla otsikolla tekstin hetkessä olemisesta ja sen vaikeudesta, löydät tekstin täältä. Kirja kosketti minua enemmän kuin mikään mitä olen lukenut hyvin pitkään aikaan. Teksti on ajoittain unenomaista ja samalla erittäin todellista.
Kirjan otsikko viittaa elämän ”keveyteen” ja sanan ”keveys” voisi hyvin korvata merkityksellä tai pikemminkin merkityksettömyydellä. Kirjan yksi keskeinen kantava teema on, ettei ihminen voi etukäteen tietää mitä jokin yksittäinen päätös tarkoittaa hänen elämänsä kannalta pitkällä aikavälillä. Kirjassa toistuu usein saksankielinen lause ”einmal ist keinmal” joka tarkoittaa, että ”yksi kerta on ei koskaan”.
Friedrich Nietzschen ”ikuinen toisto” on ajatus, jonka mukaan kaikki, mitä on tapahtunut, tapahtuu uudelleen ja uudelleen täsmälleen samalla tavalla loputtomasti. Käsitteen ”ikuinen toisto” tarkoituksena on saada ihmiset miettimään tekojaan ja valintojaan tässä elämässä. Jos valehtelet ja petät ihmisiä ja sinulla on huono omatunto, niin ”ikuisen toiston” -teoriassa joudut kärsimään huonosta omastatunnosta uudelleen ja uudelleen – siis ikuisuuden. Nietzsche ei yritä väittää, että maailma todella olisi sellainen, että kuolemamme jälkeen kaikki toistuu uudestaan ja uudestaan. Kyse on ajatuskokeesta ja pyrkimyksestä saada ihmiset miettimään oman elämänsä valintoja.
”Einmal ist keinmal, says Tomas to himself. What happens but once, says the German adage, might as well not have happened at all. If we have only one life to live, we might as well not have lived at all.”
Kundera hylkää Nietzschen käsitteen ”ikuisesta toistosta” ja esittää, että elämä on vain kerran tapahtuva asia ja että ajan myötä elämämme ja tekomme painuvat unholaan.
“The myth of eternal return states that a life which disappears once and for all, which does not return, is like a shadow, without weight, dead in advance, and whether it was horrible, beautiful, or sublime, it’s horror, sublimity, and beauty mean nothing.”
Kirjan aviopari Tomas ja Teresa ovat jossain mielessä toistensa vastakohtia. Tomas haluaa olla vapaa ja tehdä mitä haluaa. Hän ei halua juurtua tai jäädä kiinni mihinkään. Tomas edustaa kirjassa ”keveyttä”. Jos asiat ja elämä tapahtuu vain kerran, niin millään ei ole suurempaa väliä tai merkitystä. Tomasilla ei ole näkemystä tai visiota elämästä joka ohjaisi häntä. Asiat vain tapahtuvat, ne tapahtuvat kerran ja sitten kaikki painuu unholaan.
Tomasin vaimo Teresa edustaa kirjassa ”raskasta”. Teresan tapa olla kuvastaa enemmän ”ikuisen toiston” -filosofiaa, jossa jokainen teko tulee punnita ja miettiä tarkoin. Teresta haluaa varmuutta ja turvaa. Hän haluaa juurtua johonkin paikkaan.
Jos oleminen on sietämättömän kevyttä voisi ajatella, että kirjailija haluaa kertoa meille, että merkitys löytyy jonkinlaisesta raskaudesta ja ”painosta”. Kundera varoittaa elämästä elämää liian kevyesti Tomasin hahmon kautta. Tomas on elämässään täysin eksyksissä, häntä ei ohjaa mikään muu kuin nautinnon tavoittelu.
Jos taas elämää ohjaa ”ikuinen toisto”, niin jokainen päätös ja tekomme painoarvo on valtava. Silloin meidän täytyy todella tietää, että teemme oikean päätöksen. Seuraukset väärälle päätökselle ovat valtavia.
Nämä kaksi polariteettia ”keveys” ja ”raskaus” pallottelevat kirjassa ja kysymys kuuluu: mikä on Kunderan mielestä oikea tapa elää elämäänsä? Kevyesti, vailla huolia, nautintoja hakien tai raskaasti, punniten ja miettien jokaisen päätöksen merkitystä elämällemme.
Antaako Kundera selkeän vastauksen siitä miten hän ajattelee, että meidän pitäisi elää elämämme? Ei tietenkään. Hän yrittää näyttää meille kirjan hahmojen kautta miltä ”raskauden” ja ”keveyden” kautta eletyt elämät näyttävät.
Kirjan viimeinen kohtaus antaa ymmärtää, että Tomas päätyy siihen, että elämässä on kuitenkin yksi ”taakka” jota kannattaa kantaa mukanaan. Ja se taakka on rakkaus toiseen ihmiseen.
Paluuviite: Olemisen sietämätön keveys – teema, henkilöt ja elokuva - Päivänpiste.fi