Nykyään tuntuu, että jokainen self-help-opas, somevaikuttaja ja hyvinvointisovellus toistaa samaa mantraa: “Hyväksy itsesi ja tunteesti sellaisena kuin ne ovat.” Lause on kaunis, mutta se voi myös ärsyttää. Jos hyväksyntä olisi yhtä helppoa kuin sen julistaminen, olisimme jo perillä. Miksi sitten on helpompaa paastota vuorokausi tai juosta maraton kuin istua viisi minuuttia itsensä ja epämukavan tunteen kanssa?
Kun hyväksyntä muuttuu kilpailulajiksi
Ihmiset lukevat ja saavat vaikutteita hyväksynnästä oikealta ja vasemmalta. Hyväksynnästä on helppo kirjoittaa ja siitä on helppo puhua. Kun sana ”hyväksyntä” on helppo sanoa ääneen, on myös helppoa moittia itseään siitä, ettei “osaa” hyväksyä ahdistustaan, epävarmuuttaan tai esimerkiksi kroonista kipua. Ehkä kuulut niiden joukkoon, jotka ovat lukeneet kirjat, ladanneet mindfulness-sovellukset ja kuuluvat ainakin kahteen hyvinvointipodcastin Patreon-ryhmään. Silti levottomuus hiipii ihon alle aina, kun elämä muistuttaa keskeneräisyydestään. Hyväksyntäkin on alkanut tuntua suoritukselta – samalta listalta, jolta rastitaan joogatunti ja kylmäaltistus.
Yritämme usein päästä eroon ahdistuksesta samalla logiikalla, jolla tiskaamme likaiset astiat: kunhan hankkiudun tästä tunteesta pois, voin jatkaa elämääni.
Ongelma on, että tunteet eivät ole astioita. Jos niitä yrittää väkipakolla kiillottaa, siitä seuraa ainoastaan hetkellinen helpotus. Seuraava likapino odottaa jo tiskialtaan vieressä.
Olet ehkä joskus herännyt yöllä saamatta unta uudestaan. Jos olet kuin muut, olet murehtinut seuraavaa päivää, miten jaksat väsyneenä painaa pitkän päivän läpi. Olet ehkä alkanut huomaamaan, ettei mikään asento sängyssä ole hyvä. Peitto tai tyyny tai molemmat ovat jollain tapaa väärässä asennossa. Huoneessa on liian kuuma tai liian kylmä. Miltä hyväksyntä näyttää tässä esimerkissä?
Hyväksyntä yllä olevassa esimerkissä on sitä, että lakkaat pyörimästä ympäri ja taistelemasta fyysistä sekä psyykkistä epämukavuutta vastaan. Jos mikään asento ei ole mukava, valitse yksi ja pysy siinä. Se tuntuu epämukavalta ja sellainen se saa olla. Fyysinen epämukavuus on helppo esimerkki ymmärtää, silti kuulen jo mielessäni vastalauseen: ”miksi pitäisi sietää epämukavaa asentoa?”.
Jos mikään makuuasento ei tunnu hyvältä, niin mitä muutakaan voimme tehdä kuin hyväksyä epämukavuuden?
Psyykkinen epämukavuus ja siitä eroon pääseminen on usein samanlaista: jos mieli on täynnä ikäviä ajatuksia ja tunteita, niin miksi taistella niitä vastaan? ”Ehkäpä ne voisi korvata mukavammilla ajatuksilla ja tunteilla”, sanoo joku. Mitä jos ei voikaan? Mitä jos ajatukset ja tunteet ovat siinä juuri sellaisina kuin ovat, vaikka miten yrität työntää niitä pois? Luulen, että meillä kaikilla on kokemusta tästä.
Mitä psykologia kutsuu hyväksynnäksi?
Acceptance and Commitment Therapy (ACT, suomeksi hyväksymis- ja omistautumisterapia eli HOT) puhuu psykologisesta joustavuudesta – kyvystä olla läsnä omille kokemuksille ja toimia arvojensa suunnassa silloinkin, kun sisäinen sääennuste näyttää myrskyiseltä. Psykologinen joustavuus rakentuu kuudesta prosessista, joista hyväksyntä on yksi (The Six Core Processes of ACT). Kun havaitset huolesi, etkä pakene sitä, sinulla vapautuu energiaa siihen, mitä pidät merkityksellisenä. Tämä ei tarkoita alistumista, vaan suostumista siihen, että todellisuus on jo totta – olipa se miellyttävä tai ei.
Sama ajatus löytyy myös stoalaisesta filosofiasta. Marcus Aurelius muistutti, että ihminen kärsii enemmän mielikuvituksensa kuin todellisuuden vuoksi. Hyväksyntä on hetki, jossa lakkaamme paisuttelemasta tarinaa ja kosketamme suoraa kokemusta: juuri nyt hengitän, sydän hakkaa, otsaa kiristää – ja se on ok.
Aivot, jotka eivät osaa olla hiljaa
Neurologisesti hyväksynnän vaikeus liittyy niin sanottuun Default Mode Networkiin (DMN). Kun emme tee mitään erityistä, tämä verkosto syttyy ja alkaa kelaamaan menneitä, ennakoimaan tulevaa ja pohtia, mitä muut meistä ajattelevat. Tutkimukset osoittavat, että meditaatio hiljentää DMN:n aktiviteettia ja lisää kykyämme huomata hetki sellaisena kuin se on (Meditation leads to reduced default mode network activity beyond …). Mutta – ja tässä piilee paradoksi – DMN:n vaimentaminen ei onnistu pakottamalla sitä hiljaiseksi. Se hiljenee, kun annamme sen puhua rauhassa ja suhtaudumme sen tarinoihin lempeän välinpitämättömästi.
Hyväksynnän neljä harha-askelta
- Hyväksyntä sekoitetaan luovuttamiseen. Todellisuuteen kumartaminen ei ole sama kuin siihen polvistuminen.
- Hyväksyntä ymmärretään tunteeksi. Se ei ole rauhan tunne, vaan toiminto: ote omista kokemuksista löystyy.
- Hyväksyntää tavoitellaan puristamalla. Mitä kovemmin yritämme “hyväksyä”, sitä kireämmäksi ote käy.
- Hyväksyntä ajatellaan pysyväksi tilaksi. Se on pikemminkin toistuva valinta: huomaan vastustuksen – ja hellitän taas millimetrin.
Kuinka harjoittaa hyväksyntää arjessa?
Seuraavat viisi askelta eivät ole resepti ongelmien poistamiseen, vaan lempeä punainen lanka siihen, miten voit laajentaa tilaa vaikeiden kokemusten ympärille:
- Nimeä ääneen se, mitä et voi kontrolloida. Kirjoita lapulle: En voi estää ahdistuksen tunnetta syntymästä. Kun sanat ovat paperilla, mieli lakkaa taistelemasta niiden sisällä.
- Kuuntele kehoa peruskartoituksella. Kolmen minuutin välein kysy: Missä kehossa tunnen jännityksen? Älä muuta mitään. Huomaa vain.
- Tee arvokartta. Valitse kolme arvoa (esim. rohkeus, myötätunto, oppiminen) ja kysy jokaisen päivän alussa: Miten yksi teko voisi konkretisoida näitä?
- Salli pieni epävarmuuslataus. Jos tarkistat sähköpostin viisi kertaa illassa, jätä kerran tarkistamatta. Opeta hermostollesi, että ahdistus aaltoilee, mutta sinä osaat surffata.
- Harjoittele tietoista hengitystä 10 min päivässä. Aseta ajastin. Ajatusten harhaillessa palaa takaisin hengitykseen. Muista, että tämä on todella vaikeaa.
Mitä hyväksynnän toisella puolella on?
Kun lakkaamme käymästä sotaa sitä vastaan, että sota on käynnissä, energiavarastoihin aukeaa rauhansopimuksen kokoinen kolo. Usein ihmiset kuvaavat “että asiat tuntuvat erilaisilta kuin aikaisemmin” – ei siksi, että kipu olisi poissa, vaan koska suhde kipuun muuttuu. Kipu saa olla vieraana, mutta se ei valitse enää soittolistaa eikä määritä iltaruokaa. Tätä muutosta ACT kutsuu psykologiseksi joustavuudeksi.
Hyväksyntä ei ole sitä, että asiat ovat hyvin. Se on sitä, että olen valmis olemaan tässä, silloinkin kun asiat eivät vielä ole hyvin.
Lopuksi
Hyväksyntä ei siis ole tekniikka, jolla tehdään elämästä siistiä ja kiiltävää. Se on suostumus elää täydessä väripalettissa: kirpeys, epävarmuus ja epävarmuuden hyväksymisestä syntyvä vapaus kuuluvat samaan tauluun. Hyväksyntä on radikaalia siksi, että se tekee tilaa myös kivulle – ei sen takia, että kipu on jaloa, vaan jotta elämä voisi liikkua kipua suurempaan suuntaan.
Ehkä tärkein oivallus on, että hyväksyntä ei ole päätepiste vaan tie, jota kuljemme aina uudelleen. Jokainen hetki on mahdollisuus astua sille tielle – millin kerrallaan, oman elämän mittasuhteissa riittävän lempeästi.
Kun seuraavan kerran huomaat itsesi ajattelemasta “miksen minä vieläkään osaa hyväksyä tätä?”, pysähdy. Ehkä olet jo harjoituksen ytimessä: tunnistat vastustuksen ja tiedät, että juuri siihen hetkeen mahtuu hyväksynnän ensimmäinen, pieni nyökkäys.