Tämä kirjoitus sisältää juonipaljastuksia Albert Camusin teoksesta Sivullinen.
Monet klassikkoteokset kirjallisuudessa onnistuvat kiteyttämään jotain olennaista ihmisyydestä ja elämästä. Niin myös Sivullinen, kirjailija Albert Camusin teos miehestä, jonka elämä kuvautuu hyvin pitkälti välinpitämättömyyden kautta.
Albert Camus oli Algeriassa 1913 syntynyt kirjailija jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1957. Hän kuoli vain muutamaa vuotta myöhemmin, 1960, auto-onnettomuudessa. Camus tunnetaan henkilönä joka keksi filosofisen termin ”absurdismi” kuvaamaan ajattelutapaa, jossa jumalien ja muun merkityksen puuttuessa ihminen elää elämäänsä vailla minkäänlaista tarkoitusta tai päämäärää. Camus näki, että elämän merkityksettömyyden ja absurdiuden ymmärtäminen oli filosofisen ajattelun näkökulmasta vasta lähtöviivalle asettumista, tosiasia, jonka tunnustaminen oli välttämätöntä ennen kuin ihminen lähtee etsimään merkitystä elämäänsä jostakin. Omalla tavallaan on ristiriitaista sekä myöntää elämän pohjimmainen merkityksettömyys että lähteä etsimään ja luomaan sitä jostakin.
”Since we’re all going to die, it’s obvious that when and how don’t matter.”
Kirjassa Sivullinen seurataan päähenkilö Mersaultin elämää hänen äitinsä kuoleman jälkeen. Mersault alkaa tapailemaan äitinsä kuoleman jälkeen naista ja ystävystyy naapurinsa kanssa. Erinäisten sattumusten seurauksena Mersault tappaa toisen ihmisen ja lopulta hänet tuomitaan kuolemaan tästä teosta. Syyttäjä käyttää Mersaultin välinpitämättömyyttä hyväkseen kun hän esittää tuomioistuimelle, että Mersault teki henkirikoksen vakaasta harkinnasta ja että tästä syystä hänelle tulee langettaa kuolemanrangaistus. Itse murha kuvataan kirjassa jonkinlaisena sattumuksena, ennemmin kuin vakaasti harkittuna tekona.
Kirjan ensimmäisistä lauseista lähtien on selvää, ettei Mersault välitä oikein mistään. Mersault kertoo heti alussa, että hänen äitinsä kuoli tänään, tai kenties eilen. Millainen ihminen ei tiedä milloin hänen äitinsä kuoli? Sama välinpitämättömyys huokuu Mersaultin tapailusuhteesta hänen entisen kollegansa kanssa.
“She was wearing a pair of my pajamas with the sleeves rolled up. When she laughed I wanted her again. A minute later she asked me if I loved her. I told her it didn’t mean anything but that I didn’t think so. She looked sad. But as we were fixing lunch, and for no apparent reason, she laughed in such a way that I kissed her.”
Mersaultin kuvauksesta kuvautuu välinpitämättömyyden lisäksi syvemmän arvomaailman puute ja tunteiden pohjalta toimiminen. Mersaultin ja naisen tapailusuhde olisi voinut edetä ja kehittyä, nainen olisi halunnut mennä naimisiin. Mersaultille tarjottiin työmahdollisuutta Pariisista (kirjassa hän asui ja eli Algeriassa). Hän suhtautui näihin molempiin mahdollisuuksiin välinpitämättömästi, ilman intohimoa suuntaan tai toiseen. Mersault ei juuri välitä paneutua omaan oikeudenkäyntiinsä, vaan ajautuu pohtimaan omiaan oikeudenkäynnin ajan. Hänen yleinen suhtautumisensa tapahtumiin hänen ympärillään ja hänen omiin ajatuksiinsa on melko etäinen ja tunteeton. Päähenkilön sisäinen monologi näyttäytyy lukijalle kylmältä ja tunteettomalta, mutta myös hänen suhtautuminen pidätetyksi tulemiseen kuvautuu samanlaisen välinpitämättömyyden kautta. Mersaultilla on tunteita asioista, ne eivät vain ole koskaan kovin voimakkaita.
Mersaultilla on vaikeuksia ymmärtää syyttäjän toimintaa oikeudenkäynnissä. Hän pohtii sitä, miksi hänen tunteettomuutensa äitinsä hautajaisissa on syyttäjän listalla asia, joka osoittaa hänen kylmäverisyytensä. Mersault puolustaa myös naapuriaan vaikka tietää tämän olevan parittaja, hän puolustelee omaa tekoaan sillä, ettei hänellä ollut syytä toimia toisinkaan.
”And it was like knocking four quick times on the door of unhappiness.”
Kirjan päähenkilö Mersault kuvautuu välinpitämättömänä ja samalla ihmisenä vailla suuntaa elämässä. Hän on kuin pallo flipperissä, joka välillä on jossakin ulkoisten tapahtumien seurauksena ja seuraavana hetkenä jossakin muualla. Hänellä ei ole halua tai intentiota olla jonkinlainen tai että hänen elämänsä kehittyisi johonkin suuntaan.
Joku voisi kysyä tässä vaiheessa että mitä sitten? Mitä siitä, että joku elää elämänsä välinpitämättömänä yhteiskunnan säännöistä ja normeista eikä toivo tulevaisuudeltaan mitään? Mitä Camus oikeastaan haluaa kertoa kirjallaan?
Camus haluaa kirjan päähenkilön Mersaultin kautta tuoda esiin elämän pohjimmaista merkityksettömyyttä ja sitä miten yhteiskunta on rakentanut tiettyjä ajatusmalleja (esimerkiksi uskonnot) viemään huomio pois tästä merkityksettömyydestä. Lisäksi Camus tuo esiin ajatuksia siitä, miten ihmisen elämä helposti typistyy erilaisiin päivittäisiin ja arkisiin rutiineihin sekä niiden toistamiseen. Camus kritisoi myös yhteiskuntaa laajemmin sen osalta, että se ylläpitää rakenteita jotka pakottavat ihmisen toimimaan yhteiskunnan usein ääneen sanomattomien toimintamallien mukaan.
Kirjaa lukiessa lukija voi esimerkiksi ihmetellä Mersaultin välinpitämättömyyttä lähteä töihin Pariisiin tai mennä naimisiin. Camus voisi esittää vastakysymyksen, miksi nämä asiat ovat tärkeitä? Ovatko ne tärkeitä koska sinä haluat niitä, vai koska yhteiskunta arvostaa niitä?
Camus ei anna suoria vastauksia lukijalle, vaan antaa aineksia omaan pohdintaan. Se ravistelee ja pakottaa miettimään asioita perusteellisesti, kuten hyvän kirjan pitääkin.
”I’ve never really had much of an imagination. But still I would try to picture the exact moment when the beating of my heart would no longer be going on inside my head.”