Tässä blogikirjoituksessa käsittelen paniikkihäiriötä ja agorafobiaa.
Paniikkihäiriö
Paniikkihäiriö on opittua pelkoa tiettyjä kehollisia tuntemuksia kohtaan. Paniikkikohtauksille on ominaista vahva tarve paeta tilannetta, joka herättää ei-toivottuja tuntemuksia. Pelkästään paniikkikohtausten esiintyminen ei sinänsä määrittele häiriötä riittävästi, vaan kohtausten lisäksi tarvitaan myös lisääntynyttä ahdistuneisuutta ja käyttäytymisen muutoksia (esim. pakenemista).
Paniikkihäiriön esiintyvyys vuositasolla väestössä on noin 2 %. Tämä tarkoittaa, että noin kaksi prosenttia väestöstä kärsii paniikkihäiriöstä vuoden sisällä. Häiriön alkamisikä on yleensä myöhäinen nuoruusikä/varhainen aikuisikä. Vaikka häiriö alkaa tyypillisesti kohtalaisen aikaisin, apua haetaan yleensä melko myöhään, noin 34-ikävuoden tietämillä.
Usein, mutta ei aina, paniikkihäiriöstä kärsivä on taipuvainen esimerkiksi havaitsemaan epäsäännöllisyyttä sykkeessään. Kyse on enemmänkin uskomuksesta, että sykkeessä olisi isoja ja ”vaarallisia” muutoksia, kuin että sykkeessä tapahtuisi jotakin normaalista poikkeavaa.
Agorafobia
Agorafobia on pelkoa ja/tai ahdistusta julkisia paikkoja kohtaan. Tyypillisiä tilanteita joissa agorafobiasta kärsivä henkilö kokee ahdistusta ovat esimerkiksi ostoskeskukset, jonottaminen sekä matkustaminen julkisella liikenteellä. Agorafobian vakavuuden erottelutekijänä toimii se, miten paljon häiriö rajoittaa ihmisen arkea. Esimerkkinä tästä toimii ostoskeskusten välttäminen kokonaan vs. ostoskeskuksissa käyminen ruuhka-aikojen ulkopuolella.
Agorafobia alkaa yleensä myöhäisessä nuoruusiässä/varhaisessa aikuisiässä. Vaikeampien agorafobioiden kohdalla esiintyvyys on huomattavasti suurempi naisilla kuin miehillä, noin kahden suhde yhteen.
Häiriöiden suhde
Paniikkihäiriön ja agorafobian suhde on monimutkainen. Kaikki paniikkihäiriöstä kärsivät eivät kehitä agorafobiaa. Myöskään kaikki joilla on agorafobia, eivät omaa paniikkihäiriötä. Molemmat häiriöt esiintyvät kohtuullisen usein esimerkiksi sosiaalisen fobian ja yleistyneen ahdistuneisuuden kanssa. Myös persoonallisuushäiriöt ovat hyvin yleisiä samaan aikaan esiintyviä ongelmia, erityisesti välttelevä ja riippuva persoonallisuus nousevat tutkimuksissa usein esiin.
Häiriöiden kehittyminen
Kolmen eri tekijän ajatellaan vaikuttavan häiriöiden kehittymiseen. Ensinnäkin geneettisesti perityt ominaisuudet ahdistuneisuudelle ja negatiiviselle affektille (taipumus tuntea negatiivisia tunteita) altistavat häiriöille. Toiseksi henkilöllä on usein aikaisia kokemuksia siitä, ettei hän pysty kontrolloimaan tuntemuksiaan joka altistaa häntä edelleen kokemaan ahdistusta.
Vaikkakin edellä mainitut tekijät voivat jo itsenään riittää häiriöiden kehittymiseen, vaaditaan usein kolmas tekijä joka liittyy aikaiseen oppimiseen. Ajatellaan, että henkilö on oppinut keskittämään huomionsa ja ahdistuksensa tiettyihin somaattisiin tuntemuksiin. Henkilö on ikään kuin herkistynyt havaitsemaan pelottavia asioita, hänen huomionsa suuntautuu niihin keskimääräistä useammin ja hän tekee huomioistaan pelottavia tulkintoja ja johtopäätöksiä.
Hoidon kulku
Hoidon keskeiset elementit ovat:
- Psykoedukaatio
- Oireiden seuranta
- Kognitiivinen uudelleenmuotoilu
- Altistus
Erilaiset itsetarkkailulomakkeet ovat olennainen osa hoitoa. Niiden avulla saadaan lisätietoa siitä, milloin ja missä sekä kuinka usein häiriö ilmenee. Erilaisten mittareiden käyttö selkeyttää ja jäsentää myös oireilua potilaalle itselleen.
Hoidon alussa potilaalle annetaan psykoedukaatiota häiriöstä ja sen luonteesta. Näin hän oppii ymmärtämään ongelman mekanismeja ja sitä ylläpitäviä tekijöitä. Rentoutusharjoitukset ovat usein osa häiriöiden hoitoa, joidenkin tutkimusten mukaan rentoutusharjoitukset itsessään ovat yhtä tehokkaita em. häiriöiden hoidossa kuin altistus ja kognitiivinen terapia. Tosin tutkimustulokset tämän osalta ovat ristiriitaisia.
Hoidossa käytetään myös kognitiivista uudelleen strukturointia. Tämän tarkoituksena on opettaa potilasta tunnistamaan tietyt ajatukset esim. paniikkihäiriön laukaisijana. Sen sijaan, että nämä ajatukset otettaisiin tosissaan, henkilö oppii mieltämään ne vain ajatuksina, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kognitiivisen uudelleen strukturoinnin tarkoituksena on ”korjata” vinoutunutta ajattelua. Erityisen tärkeää on huomata, ettei ajatuksia pyritä hallitsemaan. Eli ”negatiivisista” ajatuksista ei pyritä varsinaisesti eroon, ne pyritään huomaamaan ilman että ajatukset sellaisenaan ostetaan täysin.
Tärkein elementti hoidossa on altistus, joka myös osaltaan toimii vinoutuneiden ajatusten ja vääristyneiden havaintojen kyseenalaistajana. Altistus voi olla mielikuva-altistusta tai in vivo –altistusta. In vivo -altistuksella viitataan altistusharjoitteisiin joita tehdään todellisessa elämässä Kasvava todistusaineisto viittaa siihen suuntaan, että altistus on cbt:n tehokkaimpia vaikuttavia menetelmiä sekä paniikkihäiriön että agorafobian hoidossa.
Viimeisimpänä myös hyväksyntätaidot ovat viime aikoina saaneet näkyvyyttä em. häiriöiden hoidossa. Hyväksyntätaidot ovat samassa linjassa esim. altistuksen kanssa: molemmat lähtevät siitä että eri tuntemukset tulee kohdata ilman pakenemista hyväksyen ne sellaisina kuin ne ovat. Näin ihmiset voivat oppia tavoittelemaan heille tärkeitä asioita myös erilaisten ikävien tuntemusten esiintyessä ilman, että he antavat näille tuntemuksille liian suurta painoarvoa tai huomiota.
Lopuksi
Jos epäilet kärsiväsi paniikkihäiriöstä tai agorafobiasta, on tärkeää hakeutua avun piiriin. Tämän linkin takaa löydät lisää tietoa avun hakemisesta.