Tunne / Ajattelu -paradoksi
Miltä tunteet tuntuvat? Ja missä ne tuntuvat? Kaikki tietävät vastauksen tähän – kunnes he alkavat tunnustelemaan omia tuntemuksiaan.
Ja kun siihen hommaan ryhtyy, toteaa usein ettei tämä nyt olekaan kovin mielenkiintoista. Niin sitä uppoutuu takaisin ajatusten kiehtovaan maailmaan, jossa kaikki on mahdollista ja kaikki on ratkaistavissa. Ainakin teoriassa.
Mitä tarkoitan ”tunteilla”
Selvennän tässä kohtaa, että viittaan tunteilla kaikkeen siihen mitä tunnemme kehossamme. Aika ajoin ihmiset haluavat erotella tunteita, affekteja, emootioita jne. toisistaan. Se on ok ja ymmärrettävää, mutta en näe, että niiden erottelu auttaa meitä erityisesti elämään vaikeiden tunteiden kanssa.
Terapian ydin
Psykoterapiassa haluamme opetella tunnesäätelyä. Psykoterapian voisi tiivistää niin, että siinä harjoitellaan olemaan läsnä vaikeiden tuntemusten kanssa.
Se ei ole aina mukavaa. Ja se ei tarkoita, että pääsisit pisteeseen elämässä, jossa vaikeat tunteet ja ajatukset eivät koskaan vaivaisi sinua.
Miksi mieli karkaa ratkomaan
Ihmiset (ja muutkin eläimet) haluavat välttää vaikeita tunteita ja ylläpitää miellyttäviä tunteita. Jokin ajatus, asia, muisto tai työtehtävä voi herättää sinussa nopeasti tunteen, joka tuntuu vastenmieliseltä.
Et halua tuntea oloasi sellaiseksi, joten alat ratkoa: pyörittelet muistoa, analysoit, vakuuttelet itsellesi että kaikesta huolimatta asiat ovat hyvin. Asian pyörittely vie huomion pois tunteista, joten se ”toimii” omalla kierolla tavallaan. Kun jotakin asiaa oikein pyörittelee ja ratkoo mielessään, niin siinä kokee aidosti ”tekevänsä” jotakin ongelmansa eteen.
Miksi vaikeita tunteita pitäisi sietää?
Ja miksi vaikeita tunteita pitäisi sietää? Miksi niiden kanssa pitäisi opetella olemaan? Eikö ole jotakin temppua tai työkalua, jolla vaikeat ajatukset ja tunteet saisi pois?
Kaipuu aikaan ennen oireita
Jos kärsit esimerkiksi ahdistuneisuushäiriöstä, muistat ehkä ajan ennen kuin ahdistus iski päälle. Muistat millaista elämä oli, kun se ei painanut jatkuvasti. Muistat miltä tuntui, kun mieli ei ollut täynnä murehtimista ja asioiden pyörittelyä. Veikkaan, että haluat palata siihen aikaan.
Menneeseen ei voi palata ja nykyhetki on ainoa vaihtoehto
Haluat siis ajatella itsesi takaisin aikaan ja paikkaan, jota ei enää varsinaisesti ole olemassa. Ymmärrän tämän halun ja tarpeen päästä “eroon” oireista. Mitäpä me emme tekisi, jotta jokin piinaava ajatus tai tunne ei jättäisi meitä rauhaan.
Ongelma on, että juuri se “tekeminen” on usein se, mikä pitää oireet käynnissä.
Kun vaikea tunne nousee, mieli tarjoaa nopeasti ratkaisua: analysoi tätä, selvitä syy, varmista, ettei mitään pahaa tapahdu, käy läpi kaikki vaihtoehdot, löydä oikea ajatus, joka tekee olon turvalliseksi. Hetkeksi voi tulla helpotus. Se on tärkeää ymmärtää: ratkominen toimii lyhyellä aikavälillä. Se on kuin raapimista kutinaan – tulee hetken helpompi olo.
Mutta samalla tapahtuu jotain huomaamatonta: mieli oppii, että tämä tunne on vaarallinen ja että siitä pitää päästä eroon. Ja jos tunne on vaarallinen, sitä on syytä tarkkailla. Ja jos sitä tarkkaillaan, se tuntuu entistä isommalta. Sitten ratkotaan lisää. Kehä kiristyy.
Moni ahdistuneisuus, pakko-oire, stressioire tai ylivirittynyt mieli rakentuu juuri tämän ympärille:
tunne nousee → se tuntuu pahalta → alat ratkoa, murehtia tai vakuutella → hetkeksi helpottaa → mieli oppii “tunne = uhka” → tunne palaa herkemmin ja kovempana → ratkot taas.
Tätä ei tarvitse kutsua välttelemiseksi, jos sana tuntuu syyttävältä. Usein se on vain inhimillinen yritys selvitä. Mutta samalla se on strategia, joka tekee elämästä kapeampaa: alat vältellä tilanteita, ajatuksia, muistoja ja lopulta myös ihan tavallisia tuntemuksia, koska ne tuntuvat alkusysäykseltä sille samalle kierteelle.
Tunnesäätely ei tässä mielessä ole sitä, että opit poistamaan tunteita. Se on sitä, että opit tunnistamaan, milloin olet ajautumassa “ratkaisemisen moodiin”, ja teet jotain muuta.
Se “jotain muuta” voi olla yllättävän arkista: palaat siihen, miltä tunne tuntuu kehossa, ja annat sen olla siinä hetken ilman että alat neuvotella sen kanssa. Et siksi, että tunteista pitäisi pitää. Vaan siksi, että jos tunnetta vastaan taistelee koko ajan, taistelu vie enemmän tilaa kuin tunne itse.
Tässä on pieni harjoitus, jonka voit testata seuraavan kerran kun huomaat ratkovasi:
- Huomaa ratkominen. Sano mielessäsi: “Ahaa, nyt yritän saada varmuutta / helpotusta.”
- Paikanna tuntemus. Missä kehossa se tuntuu voimakkaimmin? Rinnassa, vatsassa, kurkussa, hartioissa?
- Nimeä se mahdollisimman yksinkertaisesti. Ei analyysiä, vaan etiketti: “jännitys”, “puristus”, “kuumotus”, “levottomuus”.
- Pysy 20–30 sekuntia. Hengitä normaalisti ja anna tuntemuksen olla. Ei tarvitse rentoutua. Ei tarvitse onnistua.
- Palaa tekemiseen. Tee seuraava pieni, konkreettinen teko siinä tilanteessa (laita viesti, jatka työtä, kävele, syö, siivoa, puhu). Tarkoitus ei ole poistaa tunnetta ennen kuin jatkat elämääsi.
Tämä kuulostaa vaatimattomalta, mutta se opettaa aivoille uuden viestin: “Tämä tunne ei ole hätätila. Minun ei tarvitse ratkaista sitä pois voidakseni jatkaa.” Ja juuri se on se taito, joka pitkällä aikavälillä heikentää oireiden otetta.
Et palaa ehkä siihen aikaan, jolloin ahdistus ei koskaan käynyt kylässä. Mutta voit päästä takaisin elämään, jossa ahdistus ei määrää reittiä, aikataulua tai valintoja. Ja se on monelle lähempänä vapautta kuin täydellinen oireettomuus koskaan oli.