Huom! Tämä kirjoitus sisältää juonipaljastuksia Murakamin kirjasta Vieterilintukronikka.
Tunsin surua ja tyhjyyttä luettuani loppuun Haruki Murakamin kirjan Vieterilintukronikka. Kirja oli niin hyvä ja vangitsi minut sen verran voimakkaasti maailmaansa, että oli vaikea ajatella etten voisi enää palata kirjan ja sen hahmojen pariin. Englanninkielinen laitos on yli 600 sivua pitkä, joten sain viettää toistakymmentä tuntia kenties Murakamin parhaan kirjan parissa.
On vaikea aloittaa näin järkälemäisen kirjan käsittelyä tai esittelyä. Hahmoja ei ole mitenkään ylitsevuotavan paljon, mutta tämä on se kirja missä kirjailija on saanut kaikki hänelle rakkaat teemat nivottua samojen kansien väliin. Netissä puhutaan ajoittain ”Murakami-bingosta”, jossa saa pisteitä kun kirjailijalle tärkeät teemat ja symbolit mainitaan. Tässä kirjassa on ne kaikki: kissa, kaivo, jokin joka katoaa, outoja puheluja, viittauksia klassiseen musiikkiin, hyppäyksiä historiallisiin tapahtumiin, yksinäinen mies joka etsii itseään, viittauksia Välimeren saariin jne jne.
“I could disappear from the face of the earth, and the world would go on moving without the slightest twinge. Things were tremendously complicated, to be sure, but one thing was clear: no one needed me.”
― Haruki Murakami
Toru Okada on kirjan päähenkilö ja hän on naimisissa Kumikon kanssa. Toru on lopettanut työt etsiäkseen itseään ja hän viettää päivät kotona tehden kotitöitä ja ruokaa. Torun ja Kumikon kissa on kadonnut kirjan alussa ja Kumiko toivoo että Toru etsisi kissaa. Toru alkaa saamaan outoja puheluita vieraalta naiselta. Kumiko häviää yhtäkkiä ja Toru jää yksin selvittämään minne Kumiko oikein katosi.
Kissan nimi on Noboru Wataya, joka on samalla Kumikon pelottavan veljen nimi. Kumikon veli edustaa kirjassa puhdasta pahuutta. Ja jollain tavalla hän on myös Kumikon ja Torun parisuhteen ongelmien taustalla.
Toru tapaa matkallaan mitä erikoisimpia henkilöitä. Hänen naapurinsa on 16-vuotias eksyksissä oleva tyttö. Toru tapaa myös luutnantti Mamiyan joka kertoo kokemuksistaan Japanin ja Venäjän välisestä sodasta. Mamiyalla on oma kokemuksensa kaivosta, joka teki hänestä tyhjän ja onton ihmisen, muttei suinkaan pahaa.
Toru etsii itseään kaivosta (kirjaimellisesti) joka löytyy hänen kotinsa takapihan lähettyviltä. Erilaisten sattumusten kautta hän tapaa Nutmegin ja tämän pojan Cinnamonin. Nutmeg on menettänyt isänsä saman sodan seurauksena jossa Mamiya taisteli. Nutmeg toimii eräänlaisena rikkaiden ihmisten parantajana ja hän rekrytoi Torun jatkamaan omaa työtään ymmärtäessään, että Torulla on sama lahja kuin hänellä. Nutmeg itse on antanut itsestään kaiken annettavan ja ymmärtää ettei hänellä ole enää juurikaan voimia jäljellä.
Kirjassa esiintyy myös kasvoton mies, joka on tuttu ainakin Murakamin myöhemmästä kirjasta Komtuurin surma. Mutta kuka tämä kasvoton mies on ja mitä hän haluaa? Hän on joidenkin tulkintojen mukaan Nutmegin murhattu puoliso, joka tapettiin hotellissa ja hänen kasvonsa ja sisäelimensä viilleltiin pois murhan yhteydessä. Kasvoton mies kadotti itsensä, on ”ontto” ja jollain tapaa hän yrittää pitää Torun turvassa kirjan ”unimaailmassa”.
Kirjan yksi keskeinen teema on pahan kohtaaminen maailmassa mutta myös itsessä. Kirja pyrkii kuvaamaan sitä, miten vaikeaa toista ihmistä on pohjimmiltaan tuntea. Torun pitkä matka saada vaimonsa takaisin vaatii veronsa ja tämä toisen auttaminen / pelastaminen sekä sen hinta on keskeinen osa tarinaa.
Murakamin maailmassa kadonnut kissa ei ole vain kadonnut kissa, eikä kadonnut vaimo ole vain kadonnut vaimo. Ne ovat merkkejä siitä, että jokin näkymätön on alkanut liikkua. Jokin vanha, torjuttu ja nimeämätön vaatii huomiota.
“Is it possible, in the final analysis, for one human being to achieve perfect understanding of another? We can invest enormous time and energy in serious efforts to know another person, but in the end, how close can we come to that person’s essence? We convince ourselves that we know the other person well, but do we really know anything important about anyone?”
― Haruki Murakami