Tämä blogikirjoitus sisältää juonipaljastuksia Haruki Murakamin kirjasta Maailmanloppu ja Ihmemaa.
Murakamin kirja Maailmanloppu ja Ihmemaa on kokonaisuudessaan huikea tarina jossa on erilaisia kerroksia enemmän kun minä pystyn käsittämään. Yritän avata tässä niitä muutamia joista sain kiinni.
Kirja kertoo tarinansa kahdessa eri todellisuudessa saman päähenkilön kautta. Päähenkilöä ei nimetä, joten kirjoitan hänestä nimellä ”päähenkilö”. Yhdessä todellisuudessa (Maailmanlopussa) päähenkilö on noin nelikymppinen mies, joka käy töissä ja viettää paljon aikaa itsekseen. Hän on samaan aikaan elossa ja samaan aikaan hänen elämänsä tuntuu lukijalle eräänlaiselta unissakävelyltä. Päähenkilö ei ole juuri kontaktissa muiden kanssa, hän on vetäytynyt omaan elämäänsä ja sen rutiineihin.
Ihmemaassa päähenkilö ei oikein ymmärrä kuka hän pohjimmiltaan on, mutta hän elää melko sosiaalista elämää, ainakin verrattuna Maailmanlopun versioon itsestään. Kirjan Ihmemaa on päähenkilön tiedostamaton puoli itsestään, täynnä symboleita ja erikoisuuksia. Tarina vuorottelee näiden kahden maailman ja todellisuuden välillä, edeten rinta rinnan kohti jotakin.
”Sanoin sinulle aikaisemmin, että tämä kaupunki on luonnoton ja väärin. Luonnottomana ja vääränä se on saavuttanut lopullisen täydellisyytensä, ja sinä puhuit nyt siitä lopullisuudesta ja täydellisyydestä. Siksi minä kerron sinulla luonnottomuudesta ja vääryydestä. Kuuntele tarkkaan. Ensinnäkin tämä teesi on keskeinen: mitään täydellistä ei tässä maailmassa ole olemassa.”
Murakamin kirjoissa on usein päähenkilö, joka on jäänyt elämässään jumiin johonkin. Hän ei pääse elämässään eteenpäin kohti jotakin seuraavaa. Kirjassa Maailmanloppu ja Ihmemaa päähenkilö asetetaan tämän tilanteen eteen, hän tulee tietoiseksi siitä millaista hänen elämänsä on ja hänen pitää tavallaan tehdä valinta siitä, miten hän haluaa elää elämänsä tästä eteenpäin.
Kirja herättää pohtimaan sitä, miten usein elämässä ajaudumme johonkin ilman, että olisimme valinneet tiemme tietoisesti. Jälkikäteen ajateltuna, jos olemme rehellisiä itsellemme, voimme nähdä miten omat valintamme ja tekomme ovat johtaneet meidät tähän pisteeseen.
”Asiaa ajatellessani tajusin asuneeni samassa talossa jo kahdeksan vuotta. Kahdeksan vuotta sitten tässä asunnossa asuimme minä, vaimoni ja kissa. Ensin lähti vaimo, sitten kissa. Ja nyt minä olin lähdössä.”
”Oli yksinomaan minun ongelmani, ettei katoamiseni surettaisi ketään eikä jättäisi aukkoa kenenkään sydämeen. Tuskin kukaan edes huomaisi sitä. Olin tosiaankin menettänyt aivan liian monta asiaa, ja tajusin ettei minulla ollut enää juuri muuta menetettävää kuin oma itseni.”
Kirjassa päähenkilö elää kahdessa eri maailmassa ja todellisuudessa samaan aikaan. Hän elää samaan aikaan ”oikeassa” todellisuudessa, joka sijoittuu 80-luvun Tokioon sekä omassa tiedostamattomassaan, joka kuvautuu jonkinlaisena eurooppalaisena keski-aikaisena kaupunkina, jossa on muun muassa korkeat ylitsepääsemättömät muurit, yksisarvisia, sähköä ja voimalaitos, kirjasto sekä portinvartija. Kaikki taattua Murakamia.
Päähenkilö käy eräänlaista taistelua sen suhteen, missä ja millaista elämää hän haluaa elää. Yhtenä osapuolena tässä pohdinnassa on päähenkilön varjo, joka leikataan irti hänestä kun hän saapuu Ihmemaahan. Todellisessa maailmassa päähenkilö kokee, että hän on antanut periksi liian helpolla. Kirjan loppua kohden hän viettää elämänsä kuviteltuja viimeisiä päiviä ja ihmettelee, mihin hänen pitäisi käyttää aikansa. Hän pohtii kaikkea sitä arkista, mihin käytämme aikaamme olematta samalla tietoisia siitä, miten rajallista aikamme täällä onkaan. Kirjasta kuvastuu, että päähenkilö oivaltaa jotain keskeistä elämästä yleisemmin kun hän huomaa elämänsä olevan lopuillaan.
Tuntuu kornilta kirjoittaa ylös päähenkilön keskeisiä havaintoja, koska ne ovat vain typistyksiä kauniista tarinasta jonka Murakami on rakentanut näiden havaintojen ympärille.
Maailmanlopussa päähenkilö pohtii oman tiedostamattomansa täydellisyyttä. Kirjassa annetaan ymmärtää, että päähenkilön tiedostamaton jossa hän on jumissa, on itse asiassa osin hänelle ulkoa syötetty. Tähän kohtaan jokainen voi liittää oman suosikki (tai inhokki) -isminsä ja miettiä miten maailma jossa elämme vaikuttaa meihin tavoilla, joita emme aina ymmärrä. Murakamia on vuosien saatossa syytetty siitä, että hänen henkilöhahmonsa ovat kovin solipsistisia, joku voisi jopa sanoa narsistisia. Niin myös Maailmanloppu ja Ihmemaassa tarina pyörii pitkälti päähenkilön sisäisen tutkiskelun ympärillä. Murakamin lähestymistavan vahvuus piilee siinä, että hän voi sukeltaa syvälle henkilön sisälle, tämän vaikuttimiin ja raportoida löydöksistään.
Kirja on ilmestynyt vuonna 1985 ja siinä on huikeaa kaukonäköisyyttä mitä tulee pohdintaan tietoisuudesta ja sen luonteesta. Vuonna 2024 tiedämme toki paljon enemmän tietoisuudesta kun vuonna -85, mutta kokonaisuutena tietoisuus on edelleen mysteeri joka odottaa ratkaisua. Kirjassa tuodaan esiin mahdollisuus tietoisuuden ja tiedostamattoman avaamiseen tietokoneen avulla. Tänä päivänä monet pohtivat mikä voisi tehdä tietokoneesta tietoisen ja voimmeko edes tietää koneen olevan tietoinen nykymenetelmillä.
Ilokseni huomasin, että tänä vuonna Maailmanloppu ja Ihmemaa kirja on saanut jatko osan: Kaupunki ja sen epävakaa muuri. Palaan tähän kirjaan jahka olen saanut sen luettua.