Nykyään puhutaan paljon hyväksynnästä. Asiat tulisi hyväksyä sellaisena kuin ne ovat, jos niille ei voi tehdä mitään. Meidän tulisi hyväksyä vaikeat tunteemme ja ajatuksemme sikäli kun ne ovat täällä jäädäkseen. Suuri määrä kärsimyksestämme muodostuu siitä, ettemme halua hyväksyä tosiasioita.
Myös psykoterapiakentässä puhutaan paljon hyväksynnästä. Se on jossain määrin oman terapiasuuntaukseni keskiössä. Esimerkiksi hyväksymis- ja omistautumisterapiassa on jo nimen pohjalta selvää, mihin siinä pyritään. Tarkoituksena on elää arvojensa mukaan, omistautua niille, sekä hyväksyä tunteet ja ajatukset eikä yrittää taistella niitä vastaan. Kuulostaa niin helpolta ja ymmärrettävältä kun sen kirjoittaa alas, sanoo ääneen tai lukee jostakin. Albert Camusilla voisi tosin olla muutama sana sanottavanaan siitä, miten helppoa on luoda lista universaaleja ja elää niiden mukaan. Unohdetaan tosin arvopohdinnat tältä erää ja keskitytään ennemmin hyväksyntään.
Suuri kysymys kuuluu, mitä on hyväksyntä? Miten sen voisi määritellä? Jos sinulla on hankalaa työpaikalla, liikaa töitä ja huono esihenkilö, etkä voi hakeutua käytännön syistä muualle töihin ja ystäväsi kehottaa sinua hyväksymään tilanteen, mitä sinun pitäisi oikeastaan hyväksyä? Tilanteen hyväksyminen tuntuu jälleen ihan ymmärrettävältä kun sen sanoo, mutta mitä se hyväksyntä on? Tavanomaisesti asian voisi ymmärtää niin, että minun täytyy vain muuttaa suhtautumistani työhön, työn määrään ja esihenkilöön ja elää sen kanssa, että työni ja elämäni on tällä hetkellä tällaista.
Olen tavallaan vastannut kysymykseen hyväksynnän luonteesta ja tavallaan en. Jotta voisimme ymmärtää hyväksyntää toisella tasolla meidän täytyy tarkastella tarkemmin ihmisen sisäistä kokemusta. Mitä tunteita työstressi sinussa herättää, mitä ajatuksia ja tunteita sinussa herää kun heräät keskellä yötä murehtimaan työtäsi? Nyt alamme olla lähempänä hyväksynnän ymmärtämistä. Ja rohkenen väittää, että tavallaan jo tiedät mitä hyväksyntä on.
Kun heräät keskellä yötä murehtimaan työtäsi tai vaikkapa parisuhdettasi, mitä tunnet silloin? Veikkaan, että mielessäsi pyörii ajatuksia ja ajatuskeloja eri teemoista hirvittävää vauhtia. Yksi ajatus vaihtuu toiseen, pyörittelet mielessäsi erilaisia kauhukuvia siitä mitä voi tapahtua. Mikä on keskeistä kaikelle tälle murehtimiselle ja ajattelulle joka tapahtuu kello kolmelta yöllä, on että omat kauhukuvat ja ajatukset tuntuvat niin tosilta. Ne tuntuvat joltakin, ja se tunne ei ole miellyttävä.
On yksi asia puhua hyväksynnästä ja teoretisoida sitä, sanoa ystävälle että sinun täytyy nyt vain hyväksyä oma tilanteesi. On toinen asia hyväksyä se kauhun ja ahdistuksen tunne joka sinua painaa kello kolmelta yöllä.
Viime vuosina on tullut paljon hienoja kauhuelokuvia ja sarjoja, nostetaan niistä tähän esimerkiksi Netflixin Stranger Things. Kyseisessä sarjassa on paljon teemoja joita käsitellään retrohenkisesti 1980-luvun popkulttuurin viitekehyksessä. Minua kiinnostaa yksi teema yli muiden tässä ja muissa kauhusarjoissa, nimittäin se miten sarjan yliluonnolliset hirviöt voidaan nähdä eräänlaisina symboleina ihmismielen sisäisille peloille. Jotkin sarjassa esiintyvät henkilöt jäävät elämässään ”jumiin” johonkin, eivätkä pääse eteenpäin. Stranger Things esittää nämä henkilöt usein ”kaltereiden takana”, eli heidän vaatteissaan, ikkunoissaan tai esimerkiksi huoneen tapeteissa on ruutukuviointi. Henkilökohtaisesti rakastan kyseisen sarjan symboliikkaa.
Tässä vaiheessa kenties mietit mihin pyrin kirjoittamalla kauhusarjasta kun kirjoituksen teema on hyväksyntä. Haluan luoda tällä vertauksella jonkinlaisen mielikuvan siitä, mitä murehtiminen voi pahimmillaan olla (esimerkiksi kello kolmelta aamuyöllä). Se on eräänlaista mielen sisäistä jumitilaa, jossa ikävät ajatukset ja oman mielesi demonit jahtaavat sinua, eikä sinulla ole mitään paikkaa minne paeta. Olet jumissa, et voi paeta ja koet voimakasta ahdistusta. Minne voisitkaan paeta omia ajatuksia ja tunteita? Et minnekään.
Hyväksyntä on loppujen lopuksi vaikean tunteen kanssa olemista ilman, että pyrit siitä eroon. Ilman, että pyrit ajattelemaan että tunne kyllä menee ohi. Ilman, että pyrit hallitsemaan sitä tai ratkomaan sitä millään muotoa. Kun sinulla seuraavan kerran on vaikea tunnetila päällä, mieti mitä tunne yrittää saada sinut tekemään. Huomaa kaikki ne eri tavat ja keinot, jolla pyrit lievittämään tuskaasi tai pakenemaan sitä. Huomaa kaikki yrityksesi ratkoa asioita, omia tunteitasi ja ajatuksiasi loputtomalla murehtimisella. Anna kaiken olla kuten se on, anna ajatusten mennä omia ratojaan ja aikojaan. Huomaa ajatukset ja tunteet, mutta älä pyri muuttamaan niitä. Se on hyväksyntää.
Paluuviite: Murehtiminen ja tarkkaavuus – Paul Lindroos