Yleistyneelle ahdistuneisuudelle on ominaista se, että ahdistuneisuus on pitkäaikaista eikä se rajoitu tiettyihin tilanteisiin. Voidaan ajatella, että se on omalla tavallaan vapaasti ajelehtivaa, ei tilannesidonnaista. Tyypillistä on jatkuva murehtiminen eri asioiden suhteen. Murehtiminen suuntautuu usein tulevaan ja siihen, mikä kaikki voi mahdollisesti mennä pieleen.

Yleistynyt ahdistuneisuus esiintyy harvoin omana häiriönään, vaan kolme neljästä kärsii samanaikaisesti jostakin toisesta mieliala- tai ahdistuneisuushäiriöstä. Lähes 90 prosentilla yleistyneestä ahdistuneisuudesta kärsivillä on jossain vaiheessa elämää myös jokin muu psykiatrinen häiriö.

Häiriölle ominainen ajattelutapa on, että maailma nähdään uhkaavana paikkana. Aiemmin mainittu murehtiminen ja sen vatvominen, mikä kaikki voi mennä pieleen on hyvin keskeinen osa häiriötä. Murehtimista luonnehtii se, että ihminen ajattelee verbaalisesti hyvin aktiivisesti. Samaan aikaan hetkessä oleminen niiden tunteiden kanssa jotka siinä herää, on vähäistä. Murehtiminen siis mahdollistaa nykyhetken ja siinä olevien tunteiden välttelyn. Tämä myös ylläpitää ongelmaa pitkällä tähtäimellä.

Kuten kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa yleensä, myös tämän häiriön hoidossa tärkeä on erottaa ja ymmärtää ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen yhteys. Voidaan ajatella tilanne, jossa herää ajatus siitä, että on saanut jonkun tarttuvan taudin. Kun asiaa alkaa pyörittelemään mielessään, niin tunteet jotka heräävät ovat todennäköisesti pelko, ahdistus ja häpeä. Käyttäytymisen tasolla ihminen alkaa luultavimmin todistamaan uskomustaan vääräksi, esimerkiksi käymällä lääkärissä tai erilaisissa laboratoriokokeissa. Pelko hellittää, kun alan asiantuntija kertoo, ettei hätää ole. Kunnes samankaltainen ajatus tulee mieleen seuraavan kerran…

Me kaikki murehdimme asioita jossain määrin, mutta kun murehtiminen alkaa haittaamaan elämää tai vaikeuttamaan ihmissuhteita, on aika tehdä jotakin asialle. On tärkeä oppia huomaamaan ja tunnistamaan oma murehtimisensa, mitkä tekijät sen käynnistävät ja millainen oma murehtimisprosessi on. Ajan myötä voi lähteä tekemään pieniä kokeiluja, vaikkapa nimeämällä murehtimisajatuksensa. Kun huomaa murehtivansa (esim. tarttuvan taudin osalta), sitä voi todeta mielessään hiljaa itselleen, että ”tässä nämä minun murehtimisajatukseni taas ovat”. Niistä ei tarvitse pyrkiä eroon tai muutenkaan pyrkiä ”hallitsemaan” niitä. Niiden tiedostaminen ja tunnistaminen sekä nimeäminen riittää alkuun hyvin.

Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa pyritään lisäämään joustavuutta ja epävarmuuden sietokykyä. Erityisesti yleistyneen ahdistuneisuuden osalta toleranssin lisääminen on aivan keskeinen osa hoitoa. On lohdullista tietää, että tämänkin häiriön hoitoon on tarjolla apua.