Kognitiivinen terapia, kognitiivinen käyttäytymisterapia, hyväksymis- ja omistautumusterapia, myötätuntosuuntautunut terapia, dialektinen käyttäytymisterapia… Eri terapiasuuntauksia tuntuu näinä aikoina sikiävän tuon tuostakin. Maallikolle (ja toisinaan asiaan perehtyneellekin) voi olla vaikea ymmärtää eri suuntauksien eroja ja mitä niistä pitäisi ajatella. Tämän takia ajattelin aloittaa blogini sillä, että kerron kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta sekä siihen läheisesti liittyvistä terapiaviitekehyksistä. Koska historia on pitkä, blogitekstejä aiheen tiimoilta tulee useampia.

Käyttäytymisterapia syntyi alun perin 1950-luvulla oppimispsykologisen tutkimuksen pohjalta. Alussa käyttäytymisterapian ajateltiin soveltuvan erityisen hyvin fobioiden hoitoon, mutta ajan saatossa on kehitetty hoitomuotoja hyvin monenlaisiin psykologisiin ongelmiin. Käyttäytymisterapialle on ominaista se, että hoito perustuu tutkimukselliseen näyttöön. Nykyään suuri osa kontrolloiduista terapiatutkimuksista käsittelee kognitiivista käyttäytymisterapiaa ja sen erilaisia sovelluksia.

Puhdas käyttäytymisterapia painottui aluksi ”vain” ihmisen käyttäytymiseen. Ajateltiin, että vaikuttamalla käyttäytymiseen pystyttiin myös vaikuttamaan esimerkiksi pelkoihin tai masennukseen. Monet yhä edelleen käytettävistä ja tutkituista hoitomenetelmistä pohjaavat näihin ajatuksiin. Esimerkiksi masennusta voidaan tutkitusti hoitaa käyttäytymisaktivoinnilla ja pelkoja altistushoidolla. Esimerkkinä voidaan ajatella masentunut ihminen, joka on käyttäytymisen tasolla vetäytynyt hänelle mieluisista ja tärkeistä asioista. Hän ei kenties enää tapaa ystäviään niin paljoa kuin haluaisi, ei jaksa käydä harrastuksissaan, ei laittaa ruokaa ja työntekokin on jäänyt vähemmälle. Käyttäytymisen tasolla on siis tapahtunut vetäytymistä, ajatukset liittyvät todennäköisesti itsensä moittimiseen ja tunteet ovat latistuneet. Masentunut ihminen on ikään kuin kierteessä: mitä vähemmän hän tekee sen vähemmän hän tuntee ja mitä vähemmän hän tuntee, sen vähemmän hän tekee. Perinteinen ajatusmalli voisi olla, että ihminen tekisi kyllä enemmän hänelle tärkeitä asioita, mikäli tunteet ja ajatukset eivät ”estäisi”. Tiedetään, että vaikuttamalla käyttäytymiseen voidaan edellä mainitussa tapauksessa vaikuttaa myös ajatuksiin ja tunteisiin. Muutos tapahtuu nimenomaan tässä järjestyksessä, eli käyttäytyminen muuttuu ensin, sitten ajatukset ja lopuksi tunteet.

Tiedon ja tutkimuksen karttuessa hoitomenetelmät ovat seuranneet perässä ja hoidolle on annettu ajan myötä uusia nimiä, jotka kenties kuvaavat paremmin sitä, mitä kyseisessä hoidossa tehdään ja mihin siinä pyritään. ”Perinteinen” käyttäytymisterapia sai vuosikymmenten kuluessa rinnalleen kognitiivisen terapian ja kognitiivisen käyttäytymisterapian. Viimeisimpänä tulokkaana on mm. dialektinen käyttäytymisterapia sekä hyväksymis- ja omistautumisterapia. Niistä lisää tulevissa kirjoituksissa.